sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kaupunkilaisen kaalipata

400 g jauhelihaa
sipuli silputtuna
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus meiramia
keräkaalia suikaloituna
(pataan sopiva määrä)
½ paprika pilkottuna
1 rkl siirappia
loraus vettä


Ruskista padassa jauheliha ja sipuli. Mausta seos. Lisää joukkoon kaalisuikaleet ja paprikan palaset. Pohjalle kannattaa lorauttaa hieman vettä, jotta seos ei alussa jämähdä kiinni padan pohjaan. Hautumisen aikana kaalista tulee itsestään aika paljon nestettä, joten sitä ei tarvitse lisäillä enempää. Anna kaalipadan hautua siihen asti kunnes kaali on pehmennyt omaan makuun sopivaksi. Lorauta pataan lopuksi siirappi.



Tämän kaalipadan ohje on alunperin lähtöisin yläasteen kotitaloustunneilta ja on seurannut mukanani tähän päivään asti. Kaalipadan yhteyteen kuuluu ehdottomasti vaalean leivän uittaminen lautasen pohjalle jäävässä liemessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti