sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Jauhelihacouscous

400 g jauhelihaa
sipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
paprika pilkottuna
kirsiķkatomaatteja lohkottuina
loraus öljyä
3 dl vettä
3 dl couscousta
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
ripaus suolaa

Keitä vesi, lisää siihen loraus öljyä sekä couscous ja anna seoksen tekeytyä n. 5 minuuttia.
Ruskista jauheliha ja kuullota sipulit. Lisää pannulle myös paprika ja tomaatti. Mausta jauhelihaseos juustokuminalla, kurkumalla ja suolalla. Sekoita yhteen jauhelihaseos ja couscous.


Pidän couscousta jotenkin kiehtovana ruoka-aineena sen nopeuden vuoksi. Siksi halusinkin ehdottomasti testata tätä Pirkassa (2014) esiintynyttä ohjetta, joskin muokkasin sitä hieman omaan käyttöömme sopivammaksi. Miedon makunsa vuoksi tämä jauhelihacouscous sopii koko perheelle, ainakin meillä kaikki tykkäsivät tästä. Söimme tosin ensimmäisellä kerralla tämän jauhelihacouscousin pita-leipien täytteenä, jolloin ilmeisesti ruoka kuin ruoka maistuu paremmalta. Toisella kerralla jätin leivät kokonaan pois ja valmistin coucousta kolminkertaisen annoksen. (Alunperin ohjeeseen oli tarkoitus laittaa vain 1 dl vettä ja 1 dl couscousta.) Lopputulos oli huomattavasti parempi kuin alkuperäisen ohjeen mukaan valmistettu versio, joten korjasin ohjeeseenkin tuon couscousin määrän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti